lauantai 21. syyskuuta 2013

21.9.2013 9 viikkoa ja 1 päivä

Lauantaiaamu alkoi tuntia liian varhain pupsien ujellukseen. Käytin Iisin ja Ihmeen pihalla, mutta ujellus jatkoi. Pupsien mielestä oli aika herätä! Jatkoin kuitenkin sitkeästi unia vielä sen tunnin verran, vaikka uni ei aivan laadukkainta ollutkaan.

Herättyäni käytin koirat pihalla, heitin niille ruuat ja suuntasimme aksailemaan. Kuten joka lauantaiaamu. Käytin koko poppoon ennen treenejä lyhyellä kävelyllä hallin lähimetsässä. Minilenkin jälkeen aikuiset pääsivät autoon ja pennut halliin "auttamaan" radan rakentamisessa. Pupsit saivat taas kiipeillä treeniporukan syleissä ja roikkua lahkeissa rataa rakentaessa. Iisi ja Ihme juoksivat ympäri hallia välillä putkiin sukeltaen, välillä esteiden alle pinkoen ja välillä keppien ohjreita ryöstellen. Niillä oli huippukivaa! Agitreenien ajan tytöt suljettiin pentuaitaukseen. Toisten koirien tekeminen on muuttunut viikko viikolta kiinnostavammaksi. Tänään pennut eivät malttaneet nukkua juuri lainkaan, vaan seurasivat treenejä hyvin tarkkaan välillä toisten perään vinkuen.

Aksailun jälkeen käytin koko porukan vähän pidemmällä lenkillä. Pennut olivat vähän väsyneen oloisia, joten lenkki utistui alle puolen tunnin mitaiseksi. Kuljimme muun muassa skeittaajien ohi, kentän läpi, hiekkateitä, metsää ja nurmikkoja pitkin. Skeittirampista kuuluneet kumeat kolaukset mietityttivät hetken, mutta sen jälkeen matka jatkui entiseen tahtiin. Kotona pennut olivat ihan poikki, unta ritti useampi tunti putkeen.

Illalla, pentujen piristyttyä, suuntasin pihatöihin halkoja pinoamaan. Siinä samassa pennut riehuivat ja leikkivät pitkin pihaa Hoppu seuranaan. Muutaman tunnin riekkumisen jälkeen uni maistui taas ;).

Huomenna sitten lähtee viimeinen Suomeen jäävä pupsi, kun Soile hakee Ihmeen kotiin. Ja sen jälkeen pentublogi hiljenee vähintään hetkeksi. Pientä blogiväsymystä havaittavissa...


1 kommentti:

  1. Kovin olet ahkerasti jaksanut päivittää, kiitos siitä! Minä ainakin arvostan sitä kovasti. Oli ihan superhienoa kuulla aktiivisesti pentujen tekemisestä ja ihailla kuvia oman kotiutumista odotellessa. :-)

    Ilopilleri nukkuu tuolini alla parhaillaan. Kai me lähdetään iltapissille ja nukkumaan.

    VastaaPoista